Kun periksiantamaton on joutunut antamaan periksi.
Muistan sinut ja kulkemamme matkan dojolla. Erityisesti muistelen harjoitteluamme navetanvintin jäisillä, vanhoilla ja hevosenkavioiden kuluttamilla lankuilla. Olen muistellut ennenkin sitä, miten vasta miekan ja bon jälkeen kiersi veri jalanpohjissa niin, ettei lattian kylmyyttä enää huomannut. Miten päätimme aloittaa miekkaharjoitukset vasta kun kummankin kaikki shurikenit olivat jääneet kiinni maalitauluina olleisiin lautoihin. Harjoittelumme alussa kolina ja kimpoilevien rautapiikkien kilinä ja pauke oli melkoista. Mutta se kaikki on yksityistä ja jakamatonta.
Kertoessamme merkittävistä asioista voi käydä niinkuin Nuuskamuikkunen sanoi; kertominen häivyttää alkuperäisen kokemuksen. Palataan taas samaan. Kun pysäytetty ja joksikin mielletty kokemus yritetetään jakaa, se haihtuu ja katoaa, niinkuin ajallinen oleminen aina. Pyrkimyksemme ikuistaa elämäämme saakin sen katoamaan.
Miten taidokkaasti jotkin sanat tuovat aikaan eletyn elämän, aidon jaettavissa olevan olemisen. On kuin minua tartuttaisiin kädestä ja talutettaisiin paikkaan josta voin nähdä ainutlaatuisen kuvan, maailman, joka näyttäytyy meille samana.
Lehdet värjäytyneet
Kirsikanpuun alla oli tyyntä,
terälehdet yllämme paikoillaan.
tänään odotamme syksyä,
lehdet värjäytyneet.
Tuntematon
Näenkö sinut syksyn lehden väreissä? Surenko putoilemista? Vastahan kukit kevään oksilla.
Kimin muistoa kunnioittaen.
Rauha sielullesi.
Jani
