Vauhdikkaat viikot

 Vuosi sitten 3.9.2018

                                                   

Vuosi sitten olin autuaan tietämätön parin päivän päästä tulevasta soitosta. Miekkakoulun aikaan tuli sitten se soitto. Aamuyöllä muistaakseni neljältä pitäisi olla taksi noutamassa kotipihalta kohti Meilahtea ja valmistautumista mahdollista maksansiirtoa varten. Vedin ne treenit loppuun ja junioriaikidotreenit perään. Taisin olla hiukan määrittelemättömien tunteiden vallassa. Kävinköhän kertomassa sisällä Saanalle siinä välissä, ehkäpä. Valmistautuminen tulevaan oli kohdallani ollut jo pitkällä ja aiempi suuri leikkaus ehkä vähensi pahinta epävarmuutta tulevasta. Olin siis jo valmistautunut mahdolliseen viimeiseen matkaan järjen tasolla jos niin voi sanoa. Jälkikäteen ajatellen asiat taisivat vain edetä omalla painollaan ja seurailin vain siinä sivussa. Lukemani muutamat blogitekstit maksasiirron saaneiden kokemuksista toivat, myönnän kyllä,  lisäjännitystä.
Parin päivän päästä on siis siirron vuosipäivä.

Vuosi sitten Meilahdessa.

Pari viikkoa on kulunut kuin siivillä. Välillä suinpäin rynnäten, välillä hitaammin suinpäin kulkien kohti uusia sekä vanhoja kokemuksia. Vanhatkin tekemiset jotka ovat niin tuttuja ovat tuntuneet uudenlaisilta, saaneet uutta merkitystä. Parasta on ollut kokea vanhat tutut jutut uudelleen sinun kanssa Saana. Oltiin muuten ekaa kertaa Olavin synnyttyä neljä päivää poissa kotoa yhdessä ilman isoja lapsia, vain Touko mukana. Sitä ennen oltiin sitten rynnätty kohti lappia autolla kaikki seitsemän ajatuksena tehdä karhunkierros. Sääennuste muutti suunnitelmat ja suuntasimme seitsemisen kansallispuistoon johon saavuimme keskellä yötä. Yöt ovat jo pimeitä, emmekä oikein nähneet mihin saavuimme. Olimme päättäneet nukkua autossa ja sehän oli mielenkiintoista. Kaikki saivat nukkua jotenkin ja me Vilhon kanssa herättiin ensimmäisenä uuteen päivään jättäen teidät muut nukkumaan. Kuljimme pitkin tietä ja yli kilometrin kuljettuamme löysimme katetun tulentekopaikan kirkassoljosen rannalta. Oli sytyketuohet ja pilkotut puut sekä tikutkin valmiina. Saimme tulet lämmittämään ja laitoin viestiä teille, eikä mennyt kauan kun ajoitte läheiselle parkkipaikalle johon muuten saavuttiin samana iltana yön puolella uudelleen ja yövyimme taas autossa. Sitä emme kyllä tienneet vielä silloin. Eikä tiedetty myöskään että käydään heittämässä 13kilometrin kierros Helvetinkolua kun käytiin koluamassa.

Kirkas-Soljonen aamun valossa.

Kaurapuuron ja lihapullien sekä pikakahvien jälkeen kiersimme Kirkassoljosen. Aino rohkeana pulahti Kirkassoljosen raikkauteen uimaan ja Olavi perässä.

Aino pulahtaa.

Seikkailurikas päivä, jonka aikana keksimme siis uuden kohteen  ja kapusimme sinne ylösalas harjuja ja palasimme lähtöpaikalle, oli  vielä edessä.

Helvetinkolu.

Viime viikolla alkoi sitten odotettu aikidokausi. Olin odottanut sitä jo melko pitkään, vaikka iloitsinkin joka viikko siitä, että tänä vuonna oli oikeasti kesälomaa opettamisesta.
Junioritreenit, aikuisten treenit, uudet Taivassalon treenit liikuntaneuvojan koulun fyysisen viikon lisäksi tuntuivat kyllä joka ilta jaloissa, kun edellisen viikon nelipäiväinen leiri Jyväskylässä oli vielä palautumatta. Perjantai-ilta tuntui aidosti todellakin odotetulta, vaikka lauantaina olivatkin vielä aamutreenit x 2.

Aikiken dojo, Jyväskylä.

 Se kun sai istua sohvalle koko perheen kanssa ja seurata Vain elämää -kauden ekoja lauluja tuli kyynel silmiin jo pelkästä levon hetkestä, saati sitten liikutusta herättävistä versioista. Erityisesti kosketti kyllä kun Antti Tuisku kertoi liikuntaneuvojaksi opiskelusta ja toimimisesta pt:nä Espanjassa. Biisitkin oli niin tuttuja kun niitä on meillä kuunneltu melkoisen paljon!

Vierumäessä.

 Useita suinpäin aloitettuja  juttuja on yhä kesken ikäänkuin tahattomalla tauolla. Tahdon palata niihin ja kertoa niistä, tahdon kirjoittaa suinpäin  uudelleen taas pian suunnittelematta.

-Jani