Istun taas autossa ja odottelen, kun miesväki käy parturissa. Huomenna koulut alkavat jälleen, ja isoimman pojan hiukset muistuttivat rokkitähden tukkaa vähemmän imartelevalla tavalla. 😁 Mies sanoi, että hänenkin pitää mennä, koska hiukset ovat liian pitkät niskasta. Minä en huomannut mitään liian pitkää, vain sykähdyttävän kihartuvan niskatukan. 💗 Ilmeisesti minun pitää löytää kuitenkin sykähdyksiä muualta, sillä epäsiisti tukka lähtee.
Olin ajatellut kirjoittaa jotain makrameenteosta. Aihe, joka on kovin käytännönläheinen ja siksi aika vaikeasti lähestyttävissä pelkillä sanoilla. Makrameetyöt ovat kuitenkin niin iso osa arkeani tällä hetkellä, ettei niitä voi ohittaa.
Aloitin solmeilun muistaakseni huhtikuussa. Ensimmäinen kokeilu oli amppeli, jonka ohjetta katselin samalla youtubesta kun solmin. Tuolloin etsin ainoastaan ratkaisua amppeliongelmiini. Huonekasvihurahdukseni vaati jatkuvasti yhä uusia amppeleita ja olin tilannut niitä useaan otteeseen Tampereen kehitusmaakaupasta, missä ne olivat sekä sieviä, että edullisia. Kuitenkin amppeleiden menekki osoittautui loputtomaksi ja aloin epäillä, etten pitkänpäälle voisi selvitä ilman taitoa solmia niitä itse. Tuumasta toimeen tietysti. Tunsin oikeastaan heti löytäneeni jotain omaa, jotakin erityisen kiehtovaa. Maailman, jonka halusin jotenkin saada kesytettyä.
Solmeilussa oli ja on se hieno puoli, että siihen pääsee kiinni yhden ainoan solmun opettelemalla. Tuota solmua varioimalla ja toistamalla eri tavoin, voi viihdyttää itseään ja saada aikaiseksi ihmeen erilaisia töitä yhä uudelleen. Tietysti ennen pitkää piti opetella muitakin solmuja, mutta aika nopeasti kuvista pystyi näkemään, miten työ oli tehty ja kokeilemaan samaa ilman ohjeita. Tämä on minusta niin hupaisaa. Kun itse solmut ovat yksinkertaisia, voi keskittyä työn jälkeen. Sormet myös oppivat muistamaan mitä ovat tekemässä, solmuja ei tarvitse miettiä.
Hurahdus tähänkin asiaan on tietysti totaalinen. Kaikki mahdollinen aika somessa tuntuu kuluvan pinterestin makramee kuvien parissa, etsien tallennettavaksi erilaisia töitä jotka tällä hetkellä ovat ulottuvillani. Aiemmin pinterestissä minulla oli tauluja jotka oli nimetty lähinnä "viherviidakko", "koti kukkii", "viherseinät" ja niin edelleen. Nyt rinnalle ovat ilmestyneet "makramee", "makrameerenkaat", "oviverhot" (jollaisen aion seuraavaksi solmia dojolle) ja "makrameetaidetta" . Tuon kansion sisältö saa aina minut jotenkin jähmettymään ihmetyksestä ja ihailusta. Tällä hetkellä siinä kiteytyy monta tavoitetta ja toivetta. Aiemmin olen haaveillut taiteen tekemisestä lähinnä kirjoittamisen kohdalla, en milloinkaan muilla alueilla. Nyt huomaan palavasti haluavani kulkea kohti omaa kädenjälkeä, suunnittelua, toteutusta, jopa uudistamista.
Tie eteenpäin on noin miljoonan toiston tie. Olen pyrkinyt tekemään päivittäin jotakin. Ihan joka päivä en ole saanut valmista aikaan mutta melkein kuitenkin. En halua antaa sormien unohtaa. Koetan valita seuraavan työn päivittäin niin että se olisi aina hitusen vaikeampi kuin edellinen. Välillä tulee virhearvio ja joudun perääntymään nöyrästi. En osannut esimerkiksi vielä toteuttaa koholehtikuviota, vaikka siihen tarvittava solmu olikin hallussa. En vain osannut soveltaa solmun liikettä työssä, ohjata sitä oikein ja ymmärtää, mitkä punosnauhat tuli milloinkin valita. Astuin siis askeleen takaisin ja katsoin sensijaan toiseen työhön.
Uskon, että tässä asiassa kehittyminen vaatii nimenomaan jatkuvaa tekemistä ja matkimista jo tehdyistä töistä. Luullakseni muutaman vuoden solmimisen jälkeen näen valmiit työt hyvin toisin kuin nyt: miten ne on tehty, mikä niissä on mielenkiintoista ja miten asiat voi tehdä omaperäisesti. Tuolloin ehkä voisin kokeilla omia näkemyksiä käytännössä, astua matkimisesta luomisen puolelle. Tällä hetkellä voin vain ihailla niitä visioita, joita huomaan toisilla olevan. Ja keskittyä oman tekniikan rakentamiseen solmu solmulta.
Meille on viime viikkoina tullut tavaksi asettua iltaisin makkarin sängylle viettämään aikaa lukien ja solmien. Tai minä solmin (asetan työn seinälle ja solmin sen ääressä tuolilla) ja Jani lukee minulle ääneen. Luemme edelleen jo jokin aika sitten aloitettua Virginia Woolfin Majakkaa. Ken on kirjan lukenut, tietää varmasti, että sen kieli ja kuvailu on jotain aivan omanlaistaan. On mielenkiintoinen elämys antaa pään ja sydämen työskennellä sillätavoin yhdessä, kädet jotenkin saavat rauhan työssään ja olen samalla jossakin ihan muulla. Keskellä viktoriaanisen englannin aikaista kesänviettoa taiteilijoiden, perheen ja meren äärellä. Noissa ihmisten välisissä suhteissa, tapahtumissa, kohtaloissa on välillä niin paljon tuttua omastakin elämästäni, naiseudesta, äitiydestä, miehistä - että huomaan olevani tekstin äärellä myös päiväsaikaan. On aina yhtä mukaansatempaavaa elää arkipäivää kirjan läpi, varsinkin tällaisen kirjan ja vielä yhdessä puolison kanssa.
Meillä ollaan siis palaamassa kouluarkeen huomenna. Yleensä olen ollut tässä vaiheessa jo kontaktimuovirullat ojossa ottamassa arkea ja syksyä vastaan. En tällä kertaa. Olen haikea ja haluton laskemaan tätä kesää menemään pois luotani. Haluaisin jatkaa rauhallista haahuilua, sitä että voin valita päivieni sisällön ja jakaa jokaisen hetken puolison ja lasten kanssa. Huomaan kulkevani Janin perässä koiranpennun lailla ja sanovani jokaiseen ehdotukseen kyllä. En tiedä palaavatko nämä päivät milloinkaan. Tai tiedänhän minä: eivät palaa. Koskaan enää emme elä tätä kesää, tämänikäisten lastemme kanssa. Me annamme pian aikamme ja uskomme taas uusille päämäärille ja samalla hautaamme huomaamattamme vanhat asiat. Myöhemmin muistamme ohikiitävästi, kuinka "se oli se kesä, jolloin aloitimme kasvihuoneen rakentamisen ja teimme tyttöjen huoneeseen väliseinän". Minä muistan vuodet myös kasveista. Mikä puu tuli istutettua, onnistuivatko tomaatit lämmön vuoksi ihmeellisen hyvin. Haluan kuitenkin, että tämä kesä on myös se, josta sanon myöhemmin, että "silloin aloitin solmimisen tosissaan - ja katso mihin se tie johti" . Minusta tuntuu että voin jo ihan hiukan nähdä sinne saakka kun oikein keskityn. Sinne miljoonan solmun päähän. 💗
-Saana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti